LED-Nordic-hanke on tullut päätökseensä ja viimeiset koulukohteet olivat Islannissa. Kahden vuoden aikana olemme kiertäneet pohjoismaisia kouluja ja oppimisympäristöjä, katsoneet tiloja, kalusteita, kulkureittejä ja pohjaratkaisuja – mutta ennen kaikkea lukeneet tiloista pedagogiikkaa ja arvoja.
Kolme perusopetuksen koulua, joista osa oli vielä rakenteilla, edustivat modernia koulurakentamista maassa, jossa betoni on normi ja puu poikkeus. Kun puuta oli käytetty myös sisätiloissa, vaikutus oli välitön: tilat muuttuivat valoisan lisäksi inhimillisemmiksi, jopa kotoisiksi. Materiaalivalinta ei ollut vain esteettinen ratkaisu, vaan viesti: tämä on paikka, jossa viihdytään.
Kuvat vasemmalla monitoimitila Stekkjaskoli ja oikealla toiminnallinen tila Barnaskoli.
Mutta kaikkein silmiinpistävintä ei ollut arkkitehtuuri – vaan ylpeys, jolla rehtorit ja opettajat esittelivät omaa toimintaansa. Tilat ja pedagogiikka kulkivat käsi kädessä. Yhteistyö ei ollut iskulause vaan rakenteellinen lähtökohta: tiimit koostuivat 40–80 oppilaasta, ja henkilöstömitoitus oli noin 1 aikuinen/ 15 oppilasta. Mukana tiimeissä oli yleensä myös erityisopettaja ja ohjaajia.
Tiloja oli monenlaisia: yhteiseen opetukseen, pienryhmille, rauhalliseen yksilö- ja parityöskentelyyn. Erityisen vaikuttavaa oli se, että eriyttämisen tilat sijaitsivat opetustilojen yhteydessä, usein lasiseinän takana – osana yhteisöä, ei sen ulkopuolella.
Kuva: Eriyttämistila Stekkjaskoli
Silti kehitettävääkin toiminnassa vielä oli. Kun kysyin yhteisopettajuuden toimivuudesta kävi ilmi, että keskinäiset kemiat ja yksittäisten opettajien valmiudet yhteistyöhön vaihtelivat. Tässä kohtaa heräsi keskeinen kysymys: Annammeko opettajille riittäviä taitoja ja tukea yhteistyöhön – vai oletammeko sen syntyvän itsestään?
Katsoin kouluja tietoisesti inkluusiolasien läpi ja ilokseni huomasin ratkaisuja, joita en ollut nähnyt muissa hankkeen kohteissa: esimerkiksi kohokuviot lattioissa näköesteisille. Pieni yksityiskohta, mutta suuri viesti – käyttäjä on huomioitu.
Kuvissa vasemmalla kohokuvioita ja kontrasteja näköesteisille koulussa Helgafellskoli, oikealla kohokuvioita koulussa Stekkjaskoli.
Islannin kouluvierailut vahvistivat lopullisesti ajatuksen, joka on kytenyt mielessäni, kun seuraan kotimaista keskustelua oppimisen tiloista. Keskustelu oppimisympäristöistä junnaa paikoillaan. Vastakkainasettelu perinteisten luokkahuoneiden ja avointen oppimistilojen välillä kaventaa ajattelua. Oleellisempi kysymys mielestäni on: Miten tilat tukevat kaikkia oppijoita?
Hyvä oppimisympäristö mahdollistaa erilaiset tavat oppia ja opettaa. Se tukee turvallisuuden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Ja ennen kaikkea: se ei sulje ketään ulkopuolelle.
Tämä ei synny sattumalta. Se vaatii pedagogista ennakointia, toimintakulttuurin kehittämistä ja rohkeutta tarkastella kriittisesti myös omia, totuttuja käytäntöjä. Kun henkilöstö, oppilaat, huoltajat ja muut tilojen käyttäjät osallistuvat aidosti suunnitteluun, lopputulos palvelee todennäköisemmin tulevaisuuden oppimista – ei menneisyyden rakenteita.
Jos oppimisympäristö ei tue kaikkien oppijoiden osallisuutta, emme toimi inkluusion periaatteiden mukaisesti. Ja silloin emme toteuta myöskään niitä kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia lakeja, joihin olemme sitoutuneet.
Oppimistila ei ole neutraali. Se kertoo aina, minkälainen arvopohja meillä on ja ketä varten koulu on rakennettu.
Lisää pohdintaa ja arviointia pohjoismaisista oppimistiloista löytyy täältä.